AUTUMN VIBES







Kyllä alkaa puutarhassa olla jo syksyisiä tunnelmia ja samalla myös mielessä orastaa haikeus. Useat loppukesänkin kukat ovat kukkansa kohta kukkineet. Tänä aamuna havahduin siihen, että syyshortensiakin näyttää jo parhaat päivänsä nähneeltä. Tämän postauksen kuvat napsin viikko sitten, joten ehdin onneksi saada vielä hyvät kuvat talteen tältä kesältä. Nyt näky on jo toinen. Pitkä, kuiva ja lämmin kesä on tehnyt sen, että kukat ovat kukkineet vain lyhyen hetken. Viime viikkojen ukkoskuuroihin liittyneet rankkasateet ovat omalta osaltaan nopeuttaneet loppukesän kukkien nuupahtamista. Puutarha alkaa näyttää jo vähän ränsistyneeltä loppukesän puutarhalta.








Omenat kypsyvät kovaa vauhtia ja ensimmäiset mehut keittelin viinimarjoista viime viikonloppuna. Osa viinimarjoista odottaa vielä kypsymistään varjoisammissa kohdissa. Karviaisia on popsittu suoraan pensaista jo hyvä tovi ja yllätyksen meille tarjoili vadelma, joka on vähän vahingossa ilmestynyt puutarhaamme naapurin rajalle. Siinä on ollut tänä kesänä makoisia vadelmia todella runsaasti, kun viime kesänä marjat olivat laskettavissa kahden käden sormilla. Pihlajanmarjatkin ovat alkaneet jo punertaa.







Kasvimaalta on hernesato jo syöty, pinaatti saa vielä kasvaa rauhassa. Persilja ei tänä kesänä ole oikein jaksanut kunnolla kasvaa kasteluista huolimatta ja lehtikaalit on syöty parempiin suihin jonkun ötökän toimesta. 

Alkukesästä kerroin talven tuhoista, mutta niin vain kuolleeksi luulemani keijunkukat ja maksaruoho ovat kesän aikana heränneet henkiin. Samoin kuolleeksi luultu magnolia on lähtenyt kasvattamaan juuresta uusia versoja. Siemenestä istuttamani kesäkukat, zinnia ja mustasilmäsusanna, ovat nekin innostuneet kukkimaan loppukesän lämpiminä päivinä.





 



Huomenna meillä alkaa arki oikein kunnolla, kun viimeinenkin lomailija aloittaa toisen kouluvuotensa ja harrastukset pyörähtävät käyntiin. Tästä kesästä jää mieliin hyvät muistot ja aurinkoenergian voimin jaksetaan pitkälle loppuvuoteen. Näissä vuodenaikojen taitoskohdissa tunnen erityistä onnea ja kiitollisuutta siitä, että asumme juuri Suomessa ja saamme kokea kaikki neljä ihanaa vuodenaikaa. Niissä jokaisessa on ne omat hyvät puolensa. Syksyn lapsena on tällaisen kesän jälkeen ihana suunnata kohti suosikkivuodenaikaansa. Tervetuloa arki ja syksy.















Kommentit

  1. Kauniisti kukkii. Meillä arki alkoi jo viime viikolla.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia💛
    Syyshortensioista minulla kukkii yksi kolmesta kunnolla. Muut eivät kunnolla avaa kaikkia kukkiaan.
    Mustasilmäausannankin siemeniä viskasin kärhöjen juureen ja hienosti rupesivat kukkimaan elokuun alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Meilläkin on syyshortensian kanssa ollut tuota samaa ongelmaa, ettei meinaa kunnolla avata kaikkia kukkiaan. Kivaa alkavaa syksyä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit