PUUTARHAINSPISTÄ




Hip hei ja hurraa. Helmikuu heilahti ohi ihan huomaamatta ja maaliskuussa jo ollaan. Eikös  vanhassa sananparressakin sanota, että maaliskuu maata näyttää. No onhan siihen nyt vähän vielä matkaa ainakin täällä meidän leveyspiirillä, joten nyt on vielä hyvää aikaa tehdä suunnitelmia kevään ja kesän varalle. Moni on varmasti puutarhasuunnitelmissaan jo pitkällä ja ensimmäiset siemenet on kylvetty multaan. Joko sinä olet tehnyt suunnitelmia puutarhaasi? 

Ajattelin tänään jakaa teille vähän puutarhainspiraatiota eräästä uudehkosta puutarhasta, jossa viime kesänä vierailin. Tyylillisesti puutarhaa voisi kai kuvata romanttisen runsaaksi ja se sopii täydellisesti perinteisen Kastelli -puutalon pariksi. Ryhtiä ja selkeyttä runsas puutarha saa kivasti pihalaatoituksella rajatuista alueista ja kulkuväylistä. Puutarhassa on hauskoja oivalluksia ja erityisesti halusin esitellä teille pihan keskellä olevaa kukkapenkkiä, joka on jaettu värimaailmoihin pihalaattoja hyödyntäen. Kuvat on otettu jo alkukesästä, joten puutarhan runsaus ei ehkä pääse täydellisesti kuvista esiin, mutta voin kertoa, että kukkia ei tästä puutarhasta kesällä puutu. Talon asukkaat ovat itse suunnitelleet ja toteuttaneet tämän oivaltavan puutarhan. 

Koska kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin sanat, niin pitemmittä puheitta päästän teidät inspiroitumaan kuvien pariin. 



























Kommentit

Suositut tekstit