PIHAMME KRUUNUNJALOKIVI




Heissan! Ajattelin tänään ottaa pienen katsauksen syksyisen puutarhamme kruununjalokiveen eli syyshortensiaan. Se on kukkinut tänä syksynä todella upeana ja runsaana, ihan kuten viime syksynäkin. Kolme isointa syyshortensiaa kasvavat etupihamme istutusaltaassa, josta niitten kukkaloisto näkyy mukavasti niin tielle kuin keittiöönkin. Lisäksi tonttimme eteläreunalla, talon kulmalla kasvaa kuusi hieman pienempää syyshortensiaa. 

Syyshortensiat ovat itse asiassa puutarhamme ainoat kasvit, jotka eivät vielä ole joutuneet oksaleikkurin käsittelyyn. Viime syksynä leikkasin ainoastaan kukinnot talveksi pois, ettei lumi pääsisi katkomaan oksia niin helposti. Tänä syksynä on sama urakka edessä, mutta ei ihan vielä. Kukinnot ovat muuten niin valtavan kokoisia, että syksyn sateilla aina vähän jännittää kestävätkö oksat raskaita, vettä kerääviä kukintoja. Toistaiseksi suurilta vahingoilta on vältytty, vaikka sateita on riittänyt lähes päivittäin. Muutaman katkenneen oksan olen poiminut maljakkoon, mutta eiväthän nämä valitettavasti pitkään maljakossa hyvänä säily. 

Sen pitemmittä puheitta iloisia syyspäiviä näiden kukkakuvien välityksellä! 


















Kommentit

Suositut tekstit