TOUKAT SÖIVÄT SIPULISATONI

Voi hitsi, miten syksyisiä päiviä elokuu on meille tarjoillut. Ja koululaisetkin palailevat lomilta koulunpenkeille. Päällimmäisenä tunteena on hämmennys, tässäkö se nyt oli. Kesä, joka ei ehtinyt vielä edes lämmetä. Juurihan ruoho alkoi vasta vihertää ja nyt pitäisi maahan levittää jo syyslannoitteet. Hämmennystä seuraa pienoinen pettymys. Mihin jäivät ne linnunmaidolta tuntuvat kesäillat, jolloin terassilla voi kuunnella kesäyötä ja ihmetellä valoa. Ei niitä oikeastaan ollut. Valitettavasti arjen ja syksyn aloitus näillä eväillä tuntuu hieman vajavaiselta. Onneksi kuitenkin kesäämme on mahtunut paljon kivoja hetkiä ja kesäretkiä. Pidetään peukkuja, että saisimme sentään aurinkoisen syksyn. 

Viime viikolla kerroin kasvimaani kuulumisia, miten jouduin nostamaan sipulit jo maasta, koska ne olivat niin kärsineen näköisiä. Etsin hieman netistä tietoa sipulien tuholaisista ja kyllä, sipulini olivat joutuneet sipulikärpästen hyökkäyksen kohteeksi. Se on sipulin merkittävin tuholainen.

Sipulikärpänen talvehtii kotelona ja kuoriutuu keväällä. Aikuiset kärpäset leviävät sipulikasvustoihin kesäkuun loppupuolella. Kärpäsnaaraat munivat sipulin tyvelle. Noin viikon kuluttua kuoriutuvat toukat kaivautuvat sipulin maanalaisiin osiin ja pilaavat sadon. Sipulikärpäsen toukat ovat vaaleita, noin puolen sentin mittaisia. Tuhot tulevat esille, kun naatit kellastuvat heinäkuussa ja kesäaikaan nostetuista sipuleista löytyy toukkia. Toukat mädännyttävät sipulit varastossa. Tuhoja voi estää käyttämällä kasvuharsoa sipulipenkin suojana tai multaamalla istukkaat. Näin kärpäset eivät pääse munimaan sipuleihin. Tuhkan ripottelu sipulivakoon on perinnekonsti. Kärpäsien torjunnassa käytetään myös viljelykiertoa, sillä kotelot talvehtivat mullassa.

Tällaista tietoa löysin sipulikärpäsistä. Täytyy muistaa jatkossa peitellä istukkaat harsolla, mutta ensin tässä on pidettävä parin vuoden sipulinviljelytauko heti alkuunsa, etteivät mahdollisesti maassa talvehtivat kärpäset pääse kiusaamaan meitä heti uudelleen. Että sellainen päätös sipuleille tänä kesänä. 

Mukavaa viikonloppua, tänään ainakin meillä aurinkoinen päivä, joten nautitaan :)








Kommentit

Suositut tekstit