TULPPAANITERAPIAA TAMMIKUUSSA







Heissan! Huomasitteko, että maanantaina (15.1) vietettiin tulppaanin päivää? Eikä ihan suotta, nimittäin  tammikuussa ainakin minulla alkaa tulppaaniterapiakausi, joka kestää aina huhti-toukokuulle saakka. Tuona aikana tulee ostettua tulppaanikimppu lähes viikottain mieltä piristämään. Tulppaanien ilmestyminen kauppoihin tammikuussa on minulle ensimmäinen kevään merkki. Tulppaanit ovat hyvin vahvasti lupaus keväästä ja valon lisääntymisestä, vaikka pakkanen paukkuu nurkissa ja oikeaan kevääseen matkaa vielä onkin. Joulukukkapostauksessani kerroin tulppaanin kuuluvan myös jouluuni, mutta kevään merkiksi se muuttuu vasta tammikuussa.

Tulppaanien suhteen olen hyvin kaikkiruokainen ja värin valitsen aina fiiliksen mukaan. Lempitulppaanejani ovat valkoiset papukaijatulppaanit, mutta niitä vain tahtoo olla harvemmin saatavilla. Tämän vuoden ensimmäiset tulppaanit pääsin ostamaan vasta viime viikonloppuna, sillä joulukukkani kestivät tällä kertaa niin pitkään hyvinä. Lauantai-iltapäivällä valikoima oli jo melko valiintunutta, mutta löysin tällaisen pirtsakan monivärikimpun, johon lisäsin muutaman eukalyptuksen oksan.


Tällä hetkellä tulppaaneista tehdyt sekakimput ovat todella kiinnostavia ja kivan näköisiä omaan silmääni. Esimerkiksi eukalyptuksen tai pistaasin oksilla voi helposti tuunata kimppua runsaammaksi. Ilmoittauduin muuten tulppaanikimpun tuunauskurssille helmikuun alussa, joten tästä kimpun tuunaamisesta kirjoittelen varmasti lisää helmikuun puolella.

Onko täällä muita tulppaaniterapian nimeen vannovia kuin minä :)
Ihanaa talvista tammikuuta teille!

















Kommentit

Suositut tekstit